Paolan haasteena on esiintyä näyttämöllä tanssien ja laulaen
Tutustu Paolaan
Ikä: 50
Kotimaa: Italia
A-hemofilia
Haaste: Laulaa/näytellä
Tutustu Lucaan
Ikä: 59
Kotimaa: Italia
A-hemofilia
Rooli haasteessa: Näyttelijä
Paola
Hei, olen Paola ja asun pikkukaupungissa Rooman lähistöllä. Kun olin 2-vuotias, minulla todettiin hemofilia, jonka vuoksi lapsuuteni ei ollut normaali, koska sain niin usein verenvuotoja. Vaikka tämän sairauden kanssa ei ole ollut helppo elää, rakkaus musiikkiin ja kirjoittamiseen on auttanut minua tulemaan vahvemmaksi ja rohkeammaksi. Sairaus ei ole koskaan estänyt minua saavuttamasta tavoitteitani. Tänä päivänä olen kahden lapsen äiti ja edessäni on suuri haaste: Aion tanssia ja laulaa näyttämöllä. Mottoni? Vanheneminen on etuoikeus.
Blogi 1:
Ensimmäinen valmennuskertani upean Luca Wardin kanssa oli vastakkaisten tunteiden myllerystä.
Tajusin, etten ollut uneksinut. Elin.
Oli juuri 50-vuotispäiväni aatto ja analyysi, jonka ajattelin jo tehneeni elämästäni, oli muuttumassa rikkaammaksi ja värikkäämmäksi, kuin itsestään.
Paola on nyt iätön.
Aivan kuin minulle olisi myönnetty arvokasta lisäaikaa.
Luca sai oloni tuntumaan heti mukavalta.
Luimme “Mamma Mia!” –käsikirjoitusta vitsaillen samalla Rooman alueen murteella hälventääksemme jännitystäni, mutta myös vakavasti ja omistautuneesti.
Donnan rooli oli täydellinen minulle ja ihastuin siihen heti alusta alkaen.
Liberator-roolini oli juuri alkanut!
Sinnikkyyteni ohjasi minua, eivät hauraat, huojuvat nilkkani. Eivät enää.
Täyttä vauhtia eteenpäin, Paola! Näin komensin itseäni.
Blogi 2:
Tässä olen valmentajani Lucan kanssa toisessa tapaamisessamme.
Onpa mahtavaa, tänään olemme alkaneet koostaa proosaa ja musiikkia
Ja ennen kaikkea valitsemaan kaikkein vaikuttavimpia ja sopivimpia kohtauksia.
"S.0.S" italiaksi uudelleen laulettuna samoin kuin kaunis "The Winner takes it all".
Turha sanoakaan, maailmankuulu Abba voitti taas.
Mielenliikutusta ja magiaa.
Se on menoa nyt, unelma on toteutumassa!
Olen onnellinen!
Liian onnellinen!
Lähden kotiin tästä toisesta tapaamisesta aivan onnessani!
Blogi 3:
Aprilia, heinäkuu 2019
On todella kuuma!
Silti, “The show must go on”!
Ja tämä on jo kolmas kerta!
Toivon, että voisin tavata valmentajaani Luca Wardia tuhat kertaa.
Sillä vaikka haasteeni lopputulos huolettaa, odottamisen ihmeessä on myös tietoisuus siitä, että tulee olemaan kovan työn takana, jotta saisin nauttia vastaavasta etuoikeudesta toista kertaa elämässä.
Siitä sekunnista alkaen, kun istun autooni päästäkseni Roomassa oleville studioille, pitkitän jokaista hetkeä, jotta se varmasti painuisi mieleeni ja sujahtaisi elämäni kauniimpien muistojen palapeliin.
Tänään aiomme näytellä ja laulaa.
Kohtaukset saavat muodon ja hengen.
Musiikki hurmaa ja inspiroi.
Olemme melkein tavoitteessa, tai no, ainakin tunnen oloni vähän itsevarmemmaksi.
“Donna” alkaa tosiaan tulla Paolan tilalle.
Blogi 4:
Jotkut ihmiset rakastavat elokuuta, koska silloin pääsee levähtämään ja hyvin ansaitulle kesälomalle.
Toivon, että elokuu olisi päättynyt alkuunsa.
Ikävöin Lucan oppitunteja.
Olen ollut ahdistuksen ja pelon tilassa. Missä olinkin, lauloin ja harjoittelin; luulenpa, että minua pidettiin hulluna!
Mutta entä tämä sydämen laukkaaminen aina, kun vain ajattelenkin haastettani, kuka sen voi rauhoittaa? Ei kukaan!
Lopultakin syyskuu on saapunut!
Tietoisena siitä, että maali häämöttää, vilkuilee minua salaa, ja adrenaliinikuohahduksen äkillinen taika!
Viimeiset harjoitukset Lucan kanssa, joka valmentajan lisäksi on nyt myös rakas ystävä.
En malttanut odottaa, että pääsin näyttämään hänelle esitykseni, koska minun ei tarvinnut vilkuilla enää käsikirjoitusta – olin vihdoinkin painanut sen mieleeni.
Luca opetti minulle, miten liikkua, ja selitti, että teatteriyleisö määritellään ”neljänneksi seinäksi”, jonka suuntaan esiinnymme sitä kuitenkaan näyttämättä.
Spontaanius on ykkösasia.
Minä todella olin "Donna", sankarihahmo, mutta omanlaiseni "Donna", ei muilta kopioitu vaan oma versioni hänestä, se, jonka tunsin, se, joka sopii Paolalle.
Kun erosin Lucasta, pystyin hädin tuskin pidättelemään kyyneleitäni.
Viimeinen tapaamisemme tarkoitti, että unelma oli toteutumassa enkä halunnut päätyä olemaan onnellinen vain mielikuvitusmaailmassa tai muistoissa, kuten usein käy, vaan juuri sinä nimenomaisena hetkenä.
Olin onnellinen juuri silloin!
Olen onnellinen nyt!
Milano odottaa minua!
En tiedä, kuinka asiat järjestyvät, mutta sen tiedän, että pystyn vastaamaan haasteeseen ja että aion antaa parhaani.
Kiitos vielä kaikille, jotka uskoitte minuun.
Rakkain terveisin.
Blogi 5:
Syyskuu 11, 2019, hyppäsin juuri junaan, joka vie minut Milanoon, matkalaukku täynnä huolella valittuja vaatteita siinä toivossa, että ne sopivat esitykseeni. Ensiesiintymiseeni on enää kaksi päivää enkä vieläkään voi uskoa tätä todeksi.
Valmentajani Luca Ward kehotti minua ottamaan rauhallisesti mutta ennen kaikkea olemaan oma itseni. Hän sanoi myös, että muutun "Donnaksi" sitä itse edes tiedostamatta.
Hahmo, jota olen tutkinut niin paljon ja joka tuntuu omalta.
Olen vihdoin tavannut Giacomo Buccherin, näyttelijän, joka esittää ”Samia” Mamma mia!”:ssa, showssa, jonka tuomme näyttämölle.
Pidin hänestä heti, sillä hän osaa helpottaa jännitystäni ja on todella kannustava.
Näillä korkeilla koroilla en edes tunne nilkkojani, jotka ihmeen kaupalla pitävät minut pystyssä. Ja tämäkin on yksi ihme: tunteet ja adrenaliini sekoittuvat tietoisuuteen siitä, että elän unelmaani. Ja pitkän Roomasta lähteneen matkan jälkeen perheeni saapuu juuri kun minulle laitetaan mikkiä. Halaamme lujaa.
Hetki on koittanut, näyttämö odottaa minua, mestarillisten suurnaisten ohjaamana: Laura Campanello, Michela Mantovan ja Carolyn Smith.
Käyttäydyn kuin olisin olohuoneessani ystävien kanssa, mutta todellisuudessa olen teatterissa, joka on tupaten täynnä: jotkut katsojat jopa seisovat ja toiset eivät päässeet edes sisään, koska kaikki paikat myytiin loppuun!
Näyttelemme ja laulamme Giacomon kanssa kuin paikalla olisimme vain me kaksi!
Mielettömät aplodit herättävät minut tästä unelmasta ja näen paljon ihmisiä, jotka osoittavat rakastavansa minua.
Ilosta ja ihmeellisistä tunteista juopuneena annan ensimmäisen haastatteluni, josta – sen vannon – en pysty muistamaan yhtä ainuttakaan kysymystä!
Minä tein sen! Jopa tämä haaste on ollut menestys! En olisi kuitenkaan selviytynyt tästä haasteesta omin voimin. Ympärilläni oli ihmisiä, jotka uskoivat minuun ja inspiroivat minua voimallaan ja päättäväisyydellään.
Kiitos, Liberate Life. Muistot ovat kokonaisen elämän arvoisia ja vaikka eläisin satavuotiaaksi, kukaan ei voi ottaa niitä minulta pois.