image

Hansin haasteena on saavuttaa Ravenboschin metsän korkein kohta

seuraa häntä!
image

 

 

Tutustu Hansiin
Ikä: 54
Kotimaa: Alankomaat
A-hemofilia
Haaste: Saavuttaa Ravenboschin metsän korkein kohta

 

 

Tutustu Lienkeen
Ikä: 28
Kotimaa: Alankomaat
Rooli haasteessa: Motivaatiovalmentaja ja yrittäjä

image

Hei, nimeni on Hans. Minulla on vaikea hemofilia ja hankala samanaikainen sairaus, mutta rohkeuteni ja myönteisen asenteeni ansiosta olen kyennyt säilyttämään terveyteni hyvällä tasolla. En ajattele asioita, joita en enää voi tehdä, vaan keskityn siihen, mikä on vielä mahdollista. Nautin joka päivä yhteiselosta vaimoni Sosian kanssa. Haastan itseäni jatkuvasti pysyäkseni aktiivisena. 54 vuoden iässä voin potilaan näkökulmasta kutsua itseäni kokemusasiantuntijaksi. Muutama vuosi sitten kirjoitin elämänkertani, josta on tullut erittäin suosittu potilaiden ja hoitohenkilökunnan keskuudessa. Sen lisäksi luennoin hemofiliasta ja samanaikaisista sairauksista, joihin liittyy infektioita.

tile

Blogi 1: Nyt se alkaa

image

Haaste on alkanut. Heti kun pääsin ulos autosta, koin tietyn tuttuuden tunteen. Tämähän on metsä, jossa vietin paljon aikaa jo lapsena. Isoisäni toi minut tänne heti, kun osasin kävellä. Aluksi paikkaan, josta syksyisin saattoi löytää herkullisia kastanjoita. Hän näytti, miten piikikäs kuori avataan, minkä jälkeen söimme ne yhdessä. Isoisällä oli oma käsityksensä hemofiliasta.

Hänellä oli tapana sanoa: “Voi, jättäkää hänet rauhaan!” Ja nyt kun olen ollut poissa 9 vuotta pitkäaikaissairauden ja kuntoutuksen vuoksi, pääsen jälleen Ravensboschiin. Toistaiseksi keskityn tasaiseen alueeseen. Tämä on myös pisin matka, jonka joudun kävelemään. Maasto jalkojeni alla vaatii vähän totuttelua, koska metsäpolku eroaa suuresti kauniisti kivetyistä teistä. Oloni on hyvä, olen motivoitunut ja hyvässä kunnossa.

image
image

Osittain valmentajaltani Lienkelta saamieni ohjeiden ansiosta. Seison joka aamu peilin edessä, katson itseäni tiukasti silmiin ja sanon ääneen, että tulen onnistumaan. Aurinko paistaa ja vaikka olenkin metsän matalimmassa osassa, täällä on monia kauniita näkymiä ihailtavana.

Hyytymistekijäpitoisuuteni on hyvä, joten siitä ei koidu ongelmaa. Olen iloinen, että laitoin jalkaan vaelluskengät, myös siksi, että nyt ne ovat taas käytössä pitkän ajan jälkeen. Kun kävelen ja seison, olo on paljon vakaampi kuin odotin mutta vasemmassa nilkassa tuntuu pientä vastusta. Ei saa tehdä liikaa liian pian. Minun on totuteltava ympäristöön ja muistot menneisyydestä vilahtelevat jatkuvasti silmien edessä.

image
image

Täällä minulla oli tapana kävellä, juosta ja tutkia ympäristöä. Se vaikuttaa minuun enemmän kuin odotin. Myös niveleni, jotka eivät aivan vielä ole kuntoutuneet, joutuvat löytämään asentonsa uudelleen. Yhdeksän vuotta on hyvin pitkä aika. Minun on tiedettävä joka askeleella, mihin astun. Ensimmäisessä risteyksessä, noin 500 metrin päässä lähtöpaikastani, päätän kääntyä takaisin. On kuitenkin käveltävä sama matka takaisin. Nyt olen kuitenkin päässyt alkuun ja kalenterini mukaan meillä on vaimoni Sosian kanssa huomenna päivällinen ystäväpariskunnan kanssa lempiravintolassamme. En tietenkään halua jättää sitä väliin, joten käveleminen on aloitettava vähitellen.

Blogi 2: Haasteita ja muistoja

Mikä yhdelle on haaste, voi olla pikkujuttu jollekin toiselle, tai jotain, jota ei edes ajattele. Tämä mielessäni jatkoin tänään haasteeni parissa. Kysyin itseltäni, onko tämä minulle todellinen haaste … pieni kävelyretki metsässä. Kaikki oli alussa tasaista. Sitten rinteet johtivat sata-askelmaisiin luonnon muovaamiin portaisiin.

image
image

Ne vievät minut 48 metriä korkeammalle metsässä. Sen jälkeen seuraa toinen tasainen osuus paikkaan, jonne haluan päästä. “Oliko se vuonna 2016 kun kävelin ylös ja alas kaikki Wilhelmina-vuoren 508 askelmaa? Eikö tämän pitäisi silloin olla pikkujuttu...?” Niissä portaissa oli jopa mukavan tasaiset askelmat ja kaide. Nyt edessäni on pehmeä, kuoppainen maaperä, rinteitä ja luonnon portaita, joissa joka askelma on erilainen.

Päätän on, että tämä on ehdottomasti minulle haaste. Etenkin, kun tänään pystyin itsevarmasti suoriutumaan reitin ensimmäisestä osuudesta, tasaisesta ja pisimmästä osasta. Lienke opetti minulle, kuinka keskittyä päivän tavoitteeseen itse haasteen kokonaistavoitteen sijaan. Se helpottaa paljon ja tekee kävelystä sujuvampaa. Olen aina nauttinut kävelemisestä, jo pikkupoikana. Jos vain suinkin mahdollista, livahtaisin pois tylsistä kyläkokouksista ja tähyäisin kaukaisuuteen samalla kun marssisin pitkin katua kohti metsää.

image
image

Paitsi etten ikinä pääsisi niin pitkälle, kun minut vääjäämättä kutsuttaisiin takaisin. Nyt olen oma pomoni. Tavoitteenani on selviytyä tästä haasteesta viiden viikon kuluessa. Lehtimaailmassa viettämäni 27 aktiivivuoden aikana olen aina joutunut selviytymään määräajoista, joten nyt olen asettanut tämän itselleni. Kun keskityn joka askeleeseen ja nautin metsän seesteisyydestä, muistot ruuhkautuvat mielessäni.

Ne hyppelevät joka suuntaan, ajassa edestakaisin. Tasainen osuus on nyt kävelty ja sillä selvä. Nilkkani ei protestoi, mikä on lupaavaa seuraavaa vaihetta, rinneosuutta, ajatellen. En halua pakottautua tälle osuudelle; haluan suorittaa sen vähän kerrallaan. Lienken vinkit mielessäni olen varma, että kaikki sujuu hienosti. Sillä, kuten hän neuvoi, aion palkita itseni kun onnistun tässä haasteessa.

image

Blogi 3: Rinneosuudella

image

Voi, olen niin kiitollinen, että voin kävellä täällä. En olisi uskaltanut uneksiakaan tästä neljä vuotta sitten. Vuosia vaivanneiden virusinfektioiden, HIV:n ja C-hepatiitin jälkivaikutusten vuoksi olin puoli vuotta sairaalassa, enemmän kuolleena kuin elävänä. Tuolla jaksolla oli suuri vaikutus kehooni; pystyin hädin tuskin kävelemään, laihduin 25 kiloa ja fyysinen kuntoni oli käytännössä olematon.

Seuraavat kolme kuntoutusvuotta kuluivat monien takaiskujen ja taudinuusiutumisten merkeissä. Silti nyt kävelen täällä taas, olen matkalla edesmenneen isäni erityiseen paikkaan. Rinneosuus on paljon jyrkempi kuin muistin ja rasittaa niin hengitystä kuin nilkkaakin. Polvet pysyvät mukana hyvin.

image
image

Huomaan omistavani lihaksia, joita en ole tuntenut hyvin pitkään aikaan. Mutta alan huolestua siitä, miten selviän paluumatkasta. Kävelen nimittäin mieluummin ylä- kuin alamäkeä. Tänään näyttää tulevan taas uusi kuuma päivä. Onneksi ilma viilenee selvästi öisin, joten aamun tunteina metsän ilma on raikasta ja viileää. En halua edes ajatella tekeväni tätä avoimella kentällä 30 asteen kuumuudessa ilman suojaavien puiden varjoa. Olen varannut kaksi päivää rinneosuudelle. Lienke on opettanut minulle, kuinka pelot ja epäilykset käännetään onnistumisiksi.

Ennen haasteen aloittamista minulla oli yksi suuri epäilys: Rinneosuus. Mitä jos jokin menee vikaan? Lienken neuvosta kerroin haasteesta sosiaalisessa mediassa etukäteen ja onneksi monet ihmiset ilmoittautuivat oma-aloitteisesti kävelemään kanssani osan matkasta. Olen kiitollisena hyväksynyt nuo tarjoukset. Viimeisellä tasaisella osuudella joku kävelee kanssani joka kerta, minkä ansiosta tunnen oloni turvalliseksi. Siinä määrin, että voin jättää epäilykset taakseni ja nauttia ympäristöstä.

image
image

Blogi 4: Portaista viis

Nyt kun tasainen osuus sujuu hyvin ja voin kohdata rinneosuudet, on aika viimeiseen suureen testiin. Portaat. Viimeiseltä kunnon rinteeltä on vain lyhyt matka sata-askelmaisten portaiden alle. Niitä voidaan käyttää siltana viimeiseen erittäin jyrkkään osuuteen. Kävellessäni ylös viimeisiä rinteitä, ajatukseni ajelehtivat noin 43 vuoden takaiseen aikaan. Siihen, jolloin pääsin portaiden huipulle isoisäni kanssa ja lähdin juoksemaan alas portaiden vieressä kulkevaa hyvin kapeaa polkua pitkin. Jyrkkä rinne sai minut juoksemaan niin lujaa, etten kyennyt pysähtymään.

image
image

Kaikki päättyy aikanaan, myös tuo kapea polku. Äkkipysäyksen aiheutti takertuminen nuoreen puuhun, riittävän nuoreen, jotta se taipui hieman aikaansaamani vauhdin ansiosta. Sain vain pieniä naarmuja ja säästyin verenvuodolta. Nuori puu on nyt kasvanut täyteen kokoonsa, mutta se on vielä tänäkin päivänä hieman taipunut. Yhtäkkiä palasin takaisin nykyhetkeen. Tullessani viimeiseen mutkaan näin kauhukseni, että portaat olivat kadonneet.

Miten se on mahdollista? Minne ne ovat joutuneet? Näin puun heti, mutta portaat … Yritin katsella ympärilleni nähdäkseni, olivatko ne jossain ylempänä. Mutta mutka ja puut tukkivat näkymän. Onneksi juuri sillä hetkellä paikalle tuli nainen kahden koiransa kanssa. Hän kertoi, että portaat olivat vielä tallella mutta että muutama vuosi sitten, pitkän rankan sadekauden jälkeen ne jäivät mutakerroksen alle. Jaaha, mitäs nyt? Nainen sanoi, että rinne, jonka kaltevuus on yli 30 %, on hänelle lähes mahdoton kiivettäväksi ja että hän sen vuoksi välttää tuota osuutta.

image
image

Tämä tarkoitti, että joudun itsekin menemään toista reittiä huipulle päästäkseni. Ei jyrkkiä portaita valitettavasti, vaan niiden sijaan toinen rinne ja pitempi matka. Hetken jo pelkäsin, että koko haaste vaarantuu. Reitti, jonka jouduin nyt valitsemaan, on sellainen, jota en ollut kovin usein kulkenut. Joka mutka ja käännös veivät minua korkeammalle ja korkeammalle ja aina kun käännyin yhdestä, ajattelin, että oli jo melkein päässyt huipulle. Mutta tämä polku risteilee eestaas metsän halki.

Tähän mennessä nilkkani oli tottunut lähes jatkuvaan rasitukseen eikä vastusta tuntunut enää. Yhtäkkiä tajusin, että käveleminen oli oikeastaan melko mukavaa.  Hidasta nousua mutta pitemmällä matkalla. Patikointisovellukseni mukaan reitti oli yli kilometrin pitempi. Hätä keinot keksii. Nyt on tämä vaihtoehtoinen reittikin kävelty. Nyt voin valmistautua loppuhuipennukseen: Haasteen päätökseen.

image

Blogi 5: Finaali

image

Nyt, kun olen parantunut C-hepatiitista ja HIV-virusta ei voida enää havaita, etenen pienin askelin. En ajattele asioita, joita en voi enää tehdä vaan keskityn niihin, joita vielä voin. Suuri osa ajastani menee hemofiliasta ja samanaikaisista infektioista luennointiin ja koulutukseen Stichting Mens Achter de Patiënt –säätiössä (ihminen potilaan takana). Voin poikkeuksellisen hyvin tänä päivänä. Saan nimittäin todeta, että selviydyin haasteesta. Tänä erityisenä hetkenä seurassani oli Sosia, äitini ja yksi hyvä ystävä.

Kun pääsin kivenheiton päähän haasteen päättymiskohdasta, minut valtasi ilon ja tyydytyksen tunne. Tässäkin tulen onnistumaan. Tuossa loppurutistuksessa ohitin kohdan, jossa olisin noussut portaita. Alas katsellen pystyin selvästi näkemään, että portaat olivat mutakerroksen peitossa. Sinä hetkenä ymmärsin, että olin jo kävellyt kuusinkertaisen matkan. Ai mikä haaste? Huippusaavutus, jos saan itse sanoa. Haasteen päätekohdassa sallin itselleni vähän pitemmän tauon.

Olin ylpeä itsestäni, kun seisoin siellä. Se oli jotain, mitä en olisi viime vuonna voinut kuvitellakaan ja nyt, tässä sitä oltiin. Pyyntö osallistua haasteeseen osui moneen herkkään kohtaan. Vanhat muistot nousivat mieleen, Lienke antoi valtavaa henkistä tukea ja fyysisesti tämä on tehnyt minulle paljon hyvää. Kävelin aina ylimääräisen osuuden päästäkseni lopulta haasteen loppuun. Kun seisoin siellä, lupasin itselleni, ettei tämä jää ainoaksi kerraksi. Itse asiassa haluan jatkaa itseni fyysistä rasittamista. Näin voimme Sosian kanssa tehdä yhdessä enemmän asioita kuin tähän mennessä.

image
image

Minulla on taipumus liialliseen pohtimiseen, joten näen aina tielläni esteitä. Itse luomiani esteitä. Lopetan nyt sellaisen. Älä ajattele, vaan tee ja jos sitten käy niin, ettei tekeminen onnistu, ainakin olet yrittänyt ja asiaan löytyy ratkaisu. Jos päästän irti noista esteistä, se on palkkioni tästä haasteesta. Tietysti pienen jäätelöannoksen ohella. Kokemukset, jotka vien mukanani tästä haasteesta, tekevät minut hyvin onnelliseksi enkä olisi halunnut jättää niitä väliin mistään hinnasta.

Elämässä on muutakin kuin hemofilia.

Lue lisää siitä, millaista on elää hemofilian kanssa eri elämänvaiheissa.

Hansin haasteena on saavuttaa Ravenboschin metsän korkein kohta

seuraa häntä!
image

 

 

Tutustu Hansiin
Ikä: 54
Kotimaa: Alankomaat
A-hemofilia
Haaste: Saavuttaa Ravenboschin metsän korkein kohta

 

 

Tutustu Lienkeen
Ikä: 28
Kotimaa: Alankomaat
Rooli haasteessa: Motivaatiovalmentaja ja yrittäjä

image

Hei, nimeni on Hans. Minulla on vaikea hemofilia ja hankala samanaikainen sairaus, mutta rohkeuteni ja myönteisen asenteeni ansiosta olen kyennyt säilyttämään terveyteni hyvällä tasolla. En ajattele asioita, joita en enää voi tehdä, vaan keskityn siihen, mikä on vielä mahdollista. Nautin joka päivä yhteiselosta vaimoni Sosian kanssa. Haastan itseäni jatkuvasti pysyäkseni aktiivisena. 54 vuoden iässä voin potilaan näkökulmasta kutsua itseäni kokemusasiantuntijaksi. Muutama vuosi sitten kirjoitin elämänkertani, josta on tullut erittäin suosittu potilaiden ja hoitohenkilökunnan keskuudessa. Sen lisäksi luennoin hemofiliasta ja samanaikaisista sairauksista, joihin liittyy infektioita.

tile

Blogi 1: Nyt se alkaa

image

Haaste on alkanut. Heti kun pääsin ulos autosta, koin tietyn tuttuuden tunteen. Tämähän on metsä, jossa vietin paljon aikaa jo lapsena. Isoisäni toi minut tänne heti, kun osasin kävellä. Aluksi paikkaan, josta syksyisin saattoi löytää herkullisia kastanjoita. Hän näytti, miten piikikäs kuori avataan, minkä jälkeen söimme ne yhdessä. Isoisällä oli oma käsityksensä hemofiliasta.

Hänellä oli tapana sanoa: “Voi, jättäkää hänet rauhaan!” Ja nyt kun olen ollut poissa 9 vuotta pitkäaikaissairauden ja kuntoutuksen vuoksi, pääsen jälleen Ravensboschiin. Toistaiseksi keskityn tasaiseen alueeseen. Tämä on myös pisin matka, jonka joudun kävelemään. Maasto jalkojeni alla vaatii vähän totuttelua, koska metsäpolku eroaa suuresti kauniisti kivetyistä teistä. Oloni on hyvä, olen motivoitunut ja hyvässä kunnossa.

image
image

Osittain valmentajaltani Lienkelta saamieni ohjeiden ansiosta. Seison joka aamu peilin edessä, katson itseäni tiukasti silmiin ja sanon ääneen, että tulen onnistumaan. Aurinko paistaa ja vaikka olenkin metsän matalimmassa osassa, täällä on monia kauniita näkymiä ihailtavana.

Hyytymistekijäpitoisuuteni on hyvä, joten siitä ei koidu ongelmaa. Olen iloinen, että laitoin jalkaan vaelluskengät, myös siksi, että nyt ne ovat taas käytössä pitkän ajan jälkeen. Kun kävelen ja seison, olo on paljon vakaampi kuin odotin mutta vasemmassa nilkassa tuntuu pientä vastusta. Ei saa tehdä liikaa liian pian. Minun on totuteltava ympäristöön ja muistot menneisyydestä vilahtelevat jatkuvasti silmien edessä.

image
image

Täällä minulla oli tapana kävellä, juosta ja tutkia ympäristöä. Se vaikuttaa minuun enemmän kuin odotin. Myös niveleni, jotka eivät aivan vielä ole kuntoutuneet, joutuvat löytämään asentonsa uudelleen. Yhdeksän vuotta on hyvin pitkä aika. Minun on tiedettävä joka askeleella, mihin astun. Ensimmäisessä risteyksessä, noin 500 metrin päässä lähtöpaikastani, päätän kääntyä takaisin. On kuitenkin käveltävä sama matka takaisin. Nyt olen kuitenkin päässyt alkuun ja kalenterini mukaan meillä on vaimoni Sosian kanssa huomenna päivällinen ystäväpariskunnan kanssa lempiravintolassamme. En tietenkään halua jättää sitä väliin, joten käveleminen on aloitettava vähitellen.

Blogi 2: Haasteita ja muistoja

Mikä yhdelle on haaste, voi olla pikkujuttu jollekin toiselle, tai jotain, jota ei edes ajattele. Tämä mielessäni jatkoin tänään haasteeni parissa. Kysyin itseltäni, onko tämä minulle todellinen haaste … pieni kävelyretki metsässä. Kaikki oli alussa tasaista. Sitten rinteet johtivat sata-askelmaisiin luonnon muovaamiin portaisiin.

image
image

Ne vievät minut 48 metriä korkeammalle metsässä. Sen jälkeen seuraa toinen tasainen osuus paikkaan, jonne haluan päästä. “Oliko se vuonna 2016 kun kävelin ylös ja alas kaikki Wilhelmina-vuoren 508 askelmaa? Eikö tämän pitäisi silloin olla pikkujuttu...?” Niissä portaissa oli jopa mukavan tasaiset askelmat ja kaide. Nyt edessäni on pehmeä, kuoppainen maaperä, rinteitä ja luonnon portaita, joissa joka askelma on erilainen.

Päätän on, että tämä on ehdottomasti minulle haaste. Etenkin, kun tänään pystyin itsevarmasti suoriutumaan reitin ensimmäisestä osuudesta, tasaisesta ja pisimmästä osasta. Lienke opetti minulle, kuinka keskittyä päivän tavoitteeseen itse haasteen kokonaistavoitteen sijaan. Se helpottaa paljon ja tekee kävelystä sujuvampaa. Olen aina nauttinut kävelemisestä, jo pikkupoikana. Jos vain suinkin mahdollista, livahtaisin pois tylsistä kyläkokouksista ja tähyäisin kaukaisuuteen samalla kun marssisin pitkin katua kohti metsää.

image
image

Paitsi etten ikinä pääsisi niin pitkälle, kun minut vääjäämättä kutsuttaisiin takaisin. Nyt olen oma pomoni. Tavoitteenani on selviytyä tästä haasteesta viiden viikon kuluessa. Lehtimaailmassa viettämäni 27 aktiivivuoden aikana olen aina joutunut selviytymään määräajoista, joten nyt olen asettanut tämän itselleni. Kun keskityn joka askeleeseen ja nautin metsän seesteisyydestä, muistot ruuhkautuvat mielessäni.

Ne hyppelevät joka suuntaan, ajassa edestakaisin. Tasainen osuus on nyt kävelty ja sillä selvä. Nilkkani ei protestoi, mikä on lupaavaa seuraavaa vaihetta, rinneosuutta, ajatellen. En halua pakottautua tälle osuudelle; haluan suorittaa sen vähän kerrallaan. Lienken vinkit mielessäni olen varma, että kaikki sujuu hienosti. Sillä, kuten hän neuvoi, aion palkita itseni kun onnistun tässä haasteessa.

image

Blogi 3: Rinneosuudella

image

Voi, olen niin kiitollinen, että voin kävellä täällä. En olisi uskaltanut uneksiakaan tästä neljä vuotta sitten. Vuosia vaivanneiden virusinfektioiden, HIV:n ja C-hepatiitin jälkivaikutusten vuoksi olin puoli vuotta sairaalassa, enemmän kuolleena kuin elävänä. Tuolla jaksolla oli suuri vaikutus kehooni; pystyin hädin tuskin kävelemään, laihduin 25 kiloa ja fyysinen kuntoni oli käytännössä olematon.

Seuraavat kolme kuntoutusvuotta kuluivat monien takaiskujen ja taudinuusiutumisten merkeissä. Silti nyt kävelen täällä taas, olen matkalla edesmenneen isäni erityiseen paikkaan. Rinneosuus on paljon jyrkempi kuin muistin ja rasittaa niin hengitystä kuin nilkkaakin. Polvet pysyvät mukana hyvin.

image
image

Huomaan omistavani lihaksia, joita en ole tuntenut hyvin pitkään aikaan. Mutta alan huolestua siitä, miten selviän paluumatkasta. Kävelen nimittäin mieluummin ylä- kuin alamäkeä. Tänään näyttää tulevan taas uusi kuuma päivä. Onneksi ilma viilenee selvästi öisin, joten aamun tunteina metsän ilma on raikasta ja viileää. En halua edes ajatella tekeväni tätä avoimella kentällä 30 asteen kuumuudessa ilman suojaavien puiden varjoa. Olen varannut kaksi päivää rinneosuudelle. Lienke on opettanut minulle, kuinka pelot ja epäilykset käännetään onnistumisiksi.

Ennen haasteen aloittamista minulla oli yksi suuri epäilys: Rinneosuus. Mitä jos jokin menee vikaan? Lienken neuvosta kerroin haasteesta sosiaalisessa mediassa etukäteen ja onneksi monet ihmiset ilmoittautuivat oma-aloitteisesti kävelemään kanssani osan matkasta. Olen kiitollisena hyväksynyt nuo tarjoukset. Viimeisellä tasaisella osuudella joku kävelee kanssani joka kerta, minkä ansiosta tunnen oloni turvalliseksi. Siinä määrin, että voin jättää epäilykset taakseni ja nauttia ympäristöstä.

image
image

Blogi 4: Portaista viis

Nyt kun tasainen osuus sujuu hyvin ja voin kohdata rinneosuudet, on aika viimeiseen suureen testiin. Portaat. Viimeiseltä kunnon rinteeltä on vain lyhyt matka sata-askelmaisten portaiden alle. Niitä voidaan käyttää siltana viimeiseen erittäin jyrkkään osuuteen. Kävellessäni ylös viimeisiä rinteitä, ajatukseni ajelehtivat noin 43 vuoden takaiseen aikaan. Siihen, jolloin pääsin portaiden huipulle isoisäni kanssa ja lähdin juoksemaan alas portaiden vieressä kulkevaa hyvin kapeaa polkua pitkin. Jyrkkä rinne sai minut juoksemaan niin lujaa, etten kyennyt pysähtymään.

image
image

Kaikki päättyy aikanaan, myös tuo kapea polku. Äkkipysäyksen aiheutti takertuminen nuoreen puuhun, riittävän nuoreen, jotta se taipui hieman aikaansaamani vauhdin ansiosta. Sain vain pieniä naarmuja ja säästyin verenvuodolta. Nuori puu on nyt kasvanut täyteen kokoonsa, mutta se on vielä tänäkin päivänä hieman taipunut. Yhtäkkiä palasin takaisin nykyhetkeen. Tullessani viimeiseen mutkaan näin kauhukseni, että portaat olivat kadonneet.

Miten se on mahdollista? Minne ne ovat joutuneet? Näin puun heti, mutta portaat … Yritin katsella ympärilleni nähdäkseni, olivatko ne jossain ylempänä. Mutta mutka ja puut tukkivat näkymän. Onneksi juuri sillä hetkellä paikalle tuli nainen kahden koiransa kanssa. Hän kertoi, että portaat olivat vielä tallella mutta että muutama vuosi sitten, pitkän rankan sadekauden jälkeen ne jäivät mutakerroksen alle. Jaaha, mitäs nyt? Nainen sanoi, että rinne, jonka kaltevuus on yli 30 %, on hänelle lähes mahdoton kiivettäväksi ja että hän sen vuoksi välttää tuota osuutta.

image
image

Tämä tarkoitti, että joudun itsekin menemään toista reittiä huipulle päästäkseni. Ei jyrkkiä portaita valitettavasti, vaan niiden sijaan toinen rinne ja pitempi matka. Hetken jo pelkäsin, että koko haaste vaarantuu. Reitti, jonka jouduin nyt valitsemaan, on sellainen, jota en ollut kovin usein kulkenut. Joka mutka ja käännös veivät minua korkeammalle ja korkeammalle ja aina kun käännyin yhdestä, ajattelin, että oli jo melkein päässyt huipulle. Mutta tämä polku risteilee eestaas metsän halki.

Tähän mennessä nilkkani oli tottunut lähes jatkuvaan rasitukseen eikä vastusta tuntunut enää. Yhtäkkiä tajusin, että käveleminen oli oikeastaan melko mukavaa.  Hidasta nousua mutta pitemmällä matkalla. Patikointisovellukseni mukaan reitti oli yli kilometrin pitempi. Hätä keinot keksii. Nyt on tämä vaihtoehtoinen reittikin kävelty. Nyt voin valmistautua loppuhuipennukseen: Haasteen päätökseen.

image

Blogi 5: Finaali

image

Nyt, kun olen parantunut C-hepatiitista ja HIV-virusta ei voida enää havaita, etenen pienin askelin. En ajattele asioita, joita en voi enää tehdä vaan keskityn niihin, joita vielä voin. Suuri osa ajastani menee hemofiliasta ja samanaikaisista infektioista luennointiin ja koulutukseen Stichting Mens Achter de Patiënt –säätiössä (ihminen potilaan takana). Voin poikkeuksellisen hyvin tänä päivänä. Saan nimittäin todeta, että selviydyin haasteesta. Tänä erityisenä hetkenä seurassani oli Sosia, äitini ja yksi hyvä ystävä.

Kun pääsin kivenheiton päähän haasteen päättymiskohdasta, minut valtasi ilon ja tyydytyksen tunne. Tässäkin tulen onnistumaan. Tuossa loppurutistuksessa ohitin kohdan, jossa olisin noussut portaita. Alas katsellen pystyin selvästi näkemään, että portaat olivat mutakerroksen peitossa. Sinä hetkenä ymmärsin, että olin jo kävellyt kuusinkertaisen matkan. Ai mikä haaste? Huippusaavutus, jos saan itse sanoa. Haasteen päätekohdassa sallin itselleni vähän pitemmän tauon.

Olin ylpeä itsestäni, kun seisoin siellä. Se oli jotain, mitä en olisi viime vuonna voinut kuvitellakaan ja nyt, tässä sitä oltiin. Pyyntö osallistua haasteeseen osui moneen herkkään kohtaan. Vanhat muistot nousivat mieleen, Lienke antoi valtavaa henkistä tukea ja fyysisesti tämä on tehnyt minulle paljon hyvää. Kävelin aina ylimääräisen osuuden päästäkseni lopulta haasteen loppuun. Kun seisoin siellä, lupasin itselleni, ettei tämä jää ainoaksi kerraksi. Itse asiassa haluan jatkaa itseni fyysistä rasittamista. Näin voimme Sosian kanssa tehdä yhdessä enemmän asioita kuin tähän mennessä.

image
image

Minulla on taipumus liialliseen pohtimiseen, joten näen aina tielläni esteitä. Itse luomiani esteitä. Lopetan nyt sellaisen. Älä ajattele, vaan tee ja jos sitten käy niin, ettei tekeminen onnistu, ainakin olet yrittänyt ja asiaan löytyy ratkaisu. Jos päästän irti noista esteistä, se on palkkioni tästä haasteesta. Tietysti pienen jäätelöannoksen ohella. Kokemukset, jotka vien mukanani tästä haasteesta, tekevät minut hyvin onnelliseksi enkä olisi halunnut jättää niitä väliin mistään hinnasta.

Elämässä on muutakin kuin hemofilia.

Lue lisää siitä, millaista on elää hemofilian kanssa eri elämänvaiheissa.